Leidi-Jutsu

Mitä?

Ryhmässä opetellaan pääsääntöisesti normaaleja jujutsun perusteita, kohotetaan kuntoa sekä parannetaan lihasvoimaa, koordinaatiota ja motoriikkaa. Normaalista peruskurssista poiketen harjoitellaan myös puolustautumisia sellaisissa tilanteissa, joita naiset saattavat päivittäin kohdata. Ryhmä soveltuu kaiken ikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille. Jos mietit tällä hetkellä: "Olenko liian sitä tai tätä tuohon lajiin?", unohda nuo ajatukset välittömästi! Kukin treenaa oman kunnon ja ennen kaikkea omantunnon mukaisesti. Ryhmän harjoitusmentaliteetti ei ole puolimilitaristinen eli ketään ei pakoteta tekemään sellaisia asioita joihin ei pysty. Kaikkeen kyllä motivoidaan ja kannustetaan, joten saattaa olla että moni pystyy paljoon sellaiseenkin, mihin ei aikaisemmin kuvitellutkaan pystyvänsä. Yleinen harhaluulo siitä, että kamppailulajit ovat enemmänkin "kovakuntoisten miesten juttu" tulee karsiutumaan harjoitusten edetessä.

Ryhmään voi tulla mukaan non-stop periaatteella eli koska tahansa siltä tuntuu.

Miksi?

  • Haluatko kohottaa kuntoasi ja/tai pudottaa painoasi?
  • Haluatko oppia puolustamaan itseäsi?
  • Kaipaatko uutta mielenkiintoista harrastusta mukavassa seurassa?
  • Haluatko parantaa motoriikkaa, koordinaatiota, tasapainoa ja lihasvoimaa?
  • Kaipaatko lisää itseluottamusta?

Mikäli vastasit yhteenkin edellä mainituista kysymyksistä myöntävästi, olet oikeassa paikassa. Pyykkilautavatsaa emme kesään mennessä valitettavasti voi luvata, mutta Leidi-Jutsu tarjoaa paketin mielekästä tekemistä ja tehokkaita harjoitteita fyysisen kunnon ja itsepuolustustaidon kehittämiseen. Jujutsu lajina soveltuu hyvin jonkin aikaisemman harrastuksen oheislajiksi - ei ongelmaa! Lähes kaikista aikaisemmista harrastuksista voi ammentaa jotain mukaan myös jujutsun harrastamiseen.

Missä?

Ryhmän harjoitukset pidetään Keravalla Va-Jutsu ry:n dojolla Palokorvenkatu 6 (käynti Lintulammenkadun puolelta).

Milloin?

Harjoitusajat:

  • Ti 18:00 - 19:30
  • Pe 18:30 – 19:30
  • Su 18:00 - 19:00 (kuntocircuit)
  • Ke 17:00 - 18:00 (kuntocircuit)

Ryhmään on alaikäraja 15 vuotta. Mukaan voi tulla koska tahansa!

Muuta?

Varustukseksi riittävät alkuun verryttelyhousut ja t-paita. Yhteinen pukutilaus on mahdollista tehdä kurssin edetessä.

Harjoituksiin osallistuvalla tulee olla voimassaoleva tapaturmavakuutus.

Ilmoittaudu tästä ennakkoon niin varmistat paikkasi ajoissa!

Hinnasto

Lisätietoja:
Virve (virvekallio(at)msn.com)