Leidijutsu alkaa 7.1.2020


    Mitä?

    Ryhmässä opetellaan pääsääntöisesti normaaleja jujutsun perusteita, kohotetaan kuntoa sekä parannetaan lihasvoimaa, koordinaatiota ja motoriikkaa. Normaalista peruskurssista poiketen harjoitellaan myös puolustautumisia sellaisissa tilanteissa, joita naiset saattavat päivittäin kohdata.


    Ryhmä soveltuu kaiken ikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille. Jos mietit tällä hetkellä: "Olenko liian sitä tai tätä tuohon lajiin?", unohda nuo ajatukset välittömästi! Kukin treenaa oman kunnon ja ennen kaikkea omantunnon mukaisesti.


    Ryhmän harjoitusmentaliteetti ei ole puolimilitaristinen eli ketään ei pakoteta tekemään sellaisia asioita joihin ei pysty. Kaikkeen kyllä motivoidaan ja kannustetaan, joten saattaa olla, että moni pystyy paljoon sellaiseenkin, mihin ei aikaisemmin kuvitellutkaan pystyvänsä. Yleinen harhaluulo siitä, että kamppailulajit ovat enemmänkin "kovakuntoisten miesten juttu" tulee karsiutumaan harjoitusten edetessä.

    Ryhmään voi tulla mukaan non-stop periaatteella eli koska tahansa siltä tuntuu.

    Miksi?

    Haluatko kohottaa kuntoasi ja/tai pudottaa painoasi?

    Haluatko oppia puolustamaan itseäsi?

    Kaipaatko uutta mielenkiintoista harrastusta mukavassa seurassa?

    Haluatko parantaa motoriikkaa, koordinaatiota, tasapainoa ja lihasvoimaa?

    Kaipaatko lisää itseluottamusta?


    Missä?

    Ryhmän harjoitukset pidetään Keravalla Va-Jutsu ry:n dojolla Palokorvenkatu 6 (käynti Lintulammenkadun puolelta).


    Milloin?

    Ti 18.00–19.30

    Ke 17.30–18.30 (naisten kuntocircuit)

    Su 18.00–19.00 (naisten kuntocircuit)

    Ryhmään on alaikäraja 15 vuotta. Mukaan voi tulla koska tahansa!

    Muuta?

    Verryttelyhousut ja t-paita riittävät alkuun varusteiksi. Yhteinen tilaus puvulle (gi) on mahdollista tehdä kurssin edetessä.

    Harjoituksiin osallistuvalla tulee olla voimassaoleva tapaturmavakuutus.

    Lisätietoja: Virve (virvekallio(at)msn.com)


    Kurssimaksu on 150 € / 6 kk.

    Maksu oikeuttaa osallistumaan kurssin lisäksi myös kuntocircuitiin ja kuntonyrkkeilyyn.


    https://www.vajutsu.fi/liity

    Va-Jutsu ry

    Y-tunnus 1987302-0

    Palokorvenkatu 6, 04250 KERAVA

    Pankkiyhteys: 

    BIC: OKOYFIHH

    IBAN FI29 5780 5520 0002 37

    OTA YHTEYTTÄ
    Seuran tiedotus!

     

    Seuran tiedotus tapahtuu pääosin sähköpostilistan välityksellä. Liity mukaan sähköpostilistalle ilmoitamalla nimesi ja sähköpostiosoitteesi jollekin treenien vetäjälle henkilökohtaisesti. Muita kuin henkilökohtaisia ilmoittautumisia ei käsitellä ollenkaan.

    Tulevia tapahtumia ja mahdollisia peruutuksia harjoitukista voi seurata myös seuran kalenterista.

    Palautetta ja kysyttävää voi laittaa myös tulemaan sähköpostilla seuran osoitteeseen info@vajutsu.fi

    Tutustu tietosuojaselosteemme.

    Yhteyshenkilöt

     

    Rauno Hakala 050 568 5076

    Mika Fagerström 0500 500 049

    • Facebook Round
    • iconmonstr-facebook-messenger-1-240
    • YouTube - Black Circle
    • Instagram - Black Circle